Minimalisminen elämäntapa nostaa suosiotaan länsimaissa

Minimalismisissa pyritään eroon kaikista turhista rönsyistä sanotaan wikipediassa ja tämä onkin erittäin osuva kuvaus aiheesta. Minimalismi terminä on ollut pääasiassa käytössä taiteen saralla. Miksi tämä ilmiö elämäntapana nostaa päätään ja mikä tee siitä niin suosittua?

Yksi syy minimalismin kasvavaan suosioon nykypäivänä on puhtaasti ihmisten väsyminen kasvavaan kuluttamiseen. Kuluttamisen vastapainoksi halutaan jotain muuta ja tavaran vähentämisellä saadaan usein myös pidettyä koti siistimpänä. Länsimaissa ihmisillä varsinkin suurissa kaupungeissa on pienehköjä asuntoja, jonne ei haluta liikaa tavaraa. Skandinaavinen sisustaminen on myös muodikasta, pitäen sisällään paljon avaruutta, pieniä yksityiskohtia ja vaaleita pintoja.

Miten minimalismi näkyy arjessa? Kuina sitä voi noudattaa? Minimalismi tarkoittaa ensinnäkin kaiken turhan karsimista pois ja keskittymistä olennaiseen. On puhuttu, että kulutuksen ihannointiin voi tulla monelle jonkinlainen vastareaktio, jolloin ihminen kokee, ettei löydä enää onnellisuutta ostamalla uusia tavaroita vaan nimenomaan sillä, että luopuu ylimääräisistä tavaroista.

Yksi olennaisista minimalismin kohteista kodin sisustuksen tavaroiden vähentämisen lisäksi on kosmetiikka, jota ihmiset pyrkivät vähentämään. Monien purkkien ja purnukoiden sijaan koitetaan löytää kosmetiikkaa, joka korvaisi kerralla monenlaista eri tuotetta, kuten esimerkiksi. öljy, jolla voi sekä hoitaa hiuksia, rasvata ihoa ja vahvistaa kynsiä. Kolmea erilaista ainetta ja muovista purkkia tähän ei siis enää tarvita, vaan yksi lasipullo. Minimalismissa panostetaan usein laatuun, eli ostetaan harvoin mutta laadukkaita tuotteita, joita pyritään huoltamaan aktiivisesti ja näin parantamaan tuotteen käyttöikää. Tuotteen voi myös ostaa käytettynä, kunhan se on alkujaan ollut laadukas ja kestää vielä käyttöä.

Tärkeä asia minimalistissa asioissa on tavaroiden arvo. Tavaroiden arvo määräytyy sillä, kuinka tärkeä se on itselle, mitään arvotonta ei haluta pitää kodissa tai säilyttää. Arvo voi olla esineen kauneus tai käytännöllisyys, ei rahallinen arvo vaikka laadukkaat tuotteet toki usein kestävät kauemmin. Tärkein ajatus on se, että yksi hyvä tuote korvaa monta samanlaista. Minimalistisesti elävä ihminen punnitsee kaupassa, tarvitseeko hän todella tuotetta ja vähentää automaattisesti ajan kuluessa ostamista, koska se ei enää tyydytä samalla lailla kuin ehkä aiemmin teki.

Kun ihmisellä on vähemmän tavaraa, hän ei enää tarvitse niin paljon säilytystilaa. Monia vapaa-ajan tarvikkeita, kuten retkeilytarvikkeita voi halutessaan lainata, eikä niitä tarvitse varastoida kotona. Kun säilytystilan tarve ei ole akuutti, ihminen voi panostaa asumiseen halutessaan eri lailla esimerkiksi asumalla lähempänä kaupungin keskustaa, mutta pienemmässä asunnossa. Hänelle riittää vain välttämättömin, eikä hän tarvitse enää paljon huonekaluja, astioita tai harrastusvälineitä ja kaikki mahtuu kauniisti pienempään asuntoon. Väljä sisustaminen luo harmoniaa ja tilaa aivan itsestään. Siivoaminen helpottuu myös huomattavasti, kun asunnossa on tilaa eikä pölyä keräänny samalla tavalla kuin aikaisemmin.

Minimalistisella elämäntavalla on nykyään paljon erilaisia blogeja, joista voi seurata minimalistin elämää. Jos se ei tunnu omalta, voi siitä saada silti inspiraatiota siihen, kuinka järjestellä asuntoaan. Lisää hyödyllisiä vinkkejä arkeen ja saat lisäksi todella kiinnostavaa tietoa liikunnasta ja terveellisistä elämäntavoista osana arkea.

mts_blogging