Miksi HIIT-treeni kannattaa?

HIIT on lyhenne sanoista high intensity interval training – eli kovatehoinen intervallitreeni suomennettuna. HIITissä vuorottelevat treenin nimen mukaisesti työ ja lepo. Työjaksot tehdään täydellä teholla ja kestävät kymmeneistä sekunneista muutamaan minuuttiin. Kokonaisuudessaan HIIT-treeni kestä yleensä noin 9-20 minuuttia. Tämän lisäksi tulisi myös tehdä 5-10 minuuttia kestävä alkulämmittely sekä loppujäähdyttely. Koko treeniin siis kuluu aikaa vain vartista puoleen tuntiin, joten se sopii kiireisempäänkin aikatauluun.

Moni meistä on varmasti kuullut ylistettävän HIIT-treenin ylivoimaisuutta. Läheskään kaikille ei ole selvää, mikä HIIT-treenistä sitten tekee niin kannattavaa. Kovatehoinen treenaaminen maksimisykkeillä ei kuulosta monestakaan kovin houkuttelevalta. Hiki roiskuu, housut rullautuvat ja lasit valuvat pitkin hikistä naamaa (tähän tosin on helppo ratkaisu – hanki piilolinssit netistä, eikä sinun tarvitse enää kärsiä silmälasien vaivalloisuudesta urheillessa).

HIIT-treenin ylivoimaisuudelle on itse asiassa olemassa useitakin syitä, jotka luettuasi ehkä jopa sinäkin innostut treenamisesta!

Treeni on todella tehokasta

Tutkimusten mukaan ihminen kuluttaa enemmän energiaa 15 minuutin HIIT-treenin aikana kuin tunnin hölkkälenkillä. Jos tämä ei vielä vakuuta sinua HIIT-treenin tehokkuudesta, luepa seuraava: 2 viikkoa HIIT-treeniä kehittää aerobista kuntoa huomattavasti tehokkaammin kuin 6-8 viikkoa muuta kestävyysharjoittelua! HIIT-treenillä saa siis nopeammin tuloksia, kuin monella pitkäkestoisemmalla treenillä. HIIT sopiikin loistavasti kiireiselle ihmiselle.

Poltat enemmän rasvaa

HIIT on ehdottomasti eniten rasvaa polttava liikuntamuoto suhteutettuna treeniin käytettyyn aikaan. HIIT polttaa vatsarasvaa ja säilyttää kuitenkin samalla tärkeää lihasmassaa. Sen lisäksi että rasva palaa itse treenin aikana, se palaa tasaisesti vielä 24 tuntia treenin jälkeenkin.

Et tarvitse minkäänlaisia välineitä

HIIT-treeniä varten ei tarvita minkäänlaisia välineitä. Sykettä nostattavia, HIIT-treeniin sopivia liikkeitä löytyy lähes rajattomasti. Itse asiassa välineet saattavat jopa vähentää HIIT-treenin tehoa – painoja käyttäessä nimittäin keskityt lihaksen supistamiseen, ja sykkeiden maksimiinsa nostattaminen jää toissijaiseksi asiaksi.

Ideaali liikuntamuoto laihduttajalle

Jokainen, joka on joskus laihduttanut tai yrittänyt laihduttaa, tietää sen, että painon pudottaminen lihaksia menettämättä on hankalaa. Kestävyysliikunta auttaa painon pudottamisessa, mutta edistää lihaskatoa. HIIT-treeni sen sijaan säilyttää lihakset samalla kun se polttaa rasvaa. HIITiä parempaa treeniä painonpudottajalle ei siis oikeastaan olekaan!

Aineenvaihduta tehostuu

Aivan kuin tehokas rasvanpoltto ja lihasten säilyttäminen eivät olisi jo tarpeeksi todistamaan HIIT-treenin ylivoimaisuuden – näiden lisäksi HIIT-treeni myös tehostaa aineenvaihduntaa. Kun treenatessa mennään lähelle maksimaalisen hapenottokyvyn rajaa, tämä tehostaa monien hormonien tuotantoa kehossa. Nämä hormonit taas vaikuttavat rakennusaineenvaihduntaan sekä kehon koostumukseen.

Voit treenata missä vain

Koska HIIT-treeniä varten ei tarvitse mitään välineitä, eikä edes erityisen suurta tilaa, voit tehdä treenin missä tahansa. Treenin voi tehdä niin kotona kuin lomamatkoillakin ja sen mahtuu tekemään pienessäkin yksiössä tai hotellihuoneessa. Treenata voi myös täysin omien mieltymystensä mukaisesti joko ulkona tai sisällä. HIIT-treeniä ei myöskään tarvitse tehdä mihinkään tiettyyn kellonaikaan, joten treenin voi tehdä tasan silloin, kun itselle parhaiten sopii.

Laskee kolesterolia

Kaikkien muiden positiivisten vaikutustensa lisäksi HIIT-treeni myös laskee veren kolesterolia – ja jopa tehokkaammin kuin aerobinen liikunta. Lisäksi HIIT-treenillä on positiivisia vaikutuksia verenpaineeseen.

Apua diabetekseen

HIIT-tyyppinen treenaaminen parantaa insuliiniherkkyyttä. Treeni parantaa lihasten sokeriaineenvaihduntaa diabetekseen sairastuneilla. Lisäksi henkilöillä, joilla diabetesta ei ole todettu, se vähentää riskiä sairastua diabetekseen.

Hidastaa ikääntymistä

Tutkimusten mukaan HIIT-treeni hidastaa ikääntymistä solutasolla. Parhaimmillaan se voi jopa kumota ikääntymisen vaikutuksia!